Kiina – uhka maailmantaloudelle?

9.9.2015

Kiinan kasvu on hidastunut jo monena vuotena peräkkäin. Tosin lähtötasokin oli erittäin korkea, yli kymmenen prosenttia, joten nykyinen seitsemän prosentin kasvu on edelleen erittäin nopeaa verrattuna länsimaiden kasvuun.

Mikään maa ei voi loputtomiin kasvaa yli kymmentä prosenttia vuodessa. Kiinassa se onnistui niin kauan, kuin palkat ja muut kustannukset olivat niin pienet, että tuotantoa kannatti siirtää muualta sinne.

Jos tavoitteena on kansalaisten elintason parantaminen, palkkoja on nostettava, jolloin tuotanto siirretään jälleen alempien kustannusten maihin. Automaation ja robotiikan kehittyessä tuotantoa voidaan jopa siirtää lähelle kuluttajia, vaikka palkkataso siellä olisikin huomattavasti korkeampi.

Tietenkin voidaan myös kysyä, kuinka paljon Kiinan virallisiin lukuihin on luottaminen. Todellinen kasvu (tarkoitan tällä vertailukelpoista kasvua) lienee ilmoitettua alempi, mutta siltikin edelleen länsimaita selvästi korkeampi. Tosiasia kuitenkin on, että Kiinan kasvu on hidastunut.

Kasvun hidastumiseen ovat vaikuttaneet ennen kaikkea viennin heikkous sekä asunto- ja kiinteistömarkkinoiden taantuminen. Itse asiassa Kiinan vienti on jopa supistunut viime aikoina, esimerkiksi heinäkuussa yli 8 prosenttia viime vuodesta. Siihen on osaltaan vaikuttanut Kiinan vahvistunut valuutta erityisesti Euroopan ja Japanin valuuttoja vastaan. Kiina onkin reagoinut tilanteeseen elokuussa devalvoimalla valuuttansa arvon jo useamman kerran.

Viennin hiipuessa Kiinan hallitus on pyrkinyt hakemaan kasvua sekä investoinneista että kotimaisesta kulutuksesta. Varallisuusarvot, eli ihmisten kokema varallisuus, vaikuttaa heidän kulutushaluihinsa. Eli jos pörssikurssit laskevat, ihmisten halu kuluttaa vähenee.

Tästä syystä Kiinan valtio on puuttunut pörssikursseihin ostamalla itse osakkeita. Tosin vielä suurempi vaikutus on kiinteistöjen hinnoilla: jos niiden hinnat lähtevät laskuun, on Kiina todella suurten ongelmien edessä.

Kiinan tavoitteet ovat sinänsä hyviä. Käytetyt keinot, erityisesti devalvaatio eli oman valuutan heikentäminen, kuitenkin satuttavat kilpailijoita vaikeuttaen niiden talouden hoitoa. Myös valtion suora puuttuminen osakemarkkinoihin tuskin on positiivista pidemmällä tähtäyksellä.

Jatko riippuu paljon siitä, mikä Kiinan kasvu on lähivuosina. Jos kasvu pysyy yli viiden prosentin, ei suuria ongelmia tule, mutta jos se jää pariin prosenttiin, niin kuin jotkut ovat ennustaneet, on maailmantalous suurissa vaikeuksissa. Tosin se tarkoittaisi myös energian ja raaka-aineiden hintojen edullisuutta ja kovaa kansainvälistä hintakilpailua, mitkä pitäisivät myös inflaation kurissa ja siten korot alhaalla vieläkin pitempään kuin nyt odotetaan.

Ongelmia siitä kuitenkin koituisi Suomen kaltaiselle taloudelle, joka elää viennistä eikä omaa riittävää hintakilpailukykyä. Se tietäisi monille yrityksille vaikeuksia, eniten tietenkin niille, jotka ovat panostaneet paljon Kiinan markkinoihin ja joiden kasvu on perustunut paljon Kiinan vahvuuteen.

Jos pelkää Kiinan ongelmia, kannattaa olla tarkkana sellaisten yritysten kohdalla. Niitä löytyy esimerkiksi konepajoista ja kaivosteollisuudesta, kuten Kone, Wärtsilä, Cargotec, Metso tai Outotec. Toisaalta, markkinat ovat hyvin selvillä Kiinan potentiaalisista ongelmista, joten niiden hinnoittelussa on jo huomioitu mahdolliset ongelmat.

Eli johtopäätös ei välttämättä ole, että kyseiset yritykset pitäisi myydä omasta salkusta. Toisaalta, ei se ole ostokehotuskaan. Jokaisen on edelleenkin itse päätettävä millaista Kiina-riskiä (ja kaikkia muita riskejä) on valmis kantamaan, ja rakentamaan salkkunsa sen perusteella.

Ja kaikkiin riskeihin kannattaa suhtautua mahdollisuutena: ilman riskiä ei ole tuottoakaan.

Timo Rothovius