Miten hajauttaa sijoitukset ja hallita riskejä?

Sijoittamisesta puhutaan nykyään melkein joka paikassa ja samalla niin sijoittamisen aloittaminen kuin itse sijoittaminenkin on tehty helpoksi – onnistuupa sijoittaminen puhelimen avulla vaikka kassajonossa.

Sijoittamisesta onkin viime vuosina tullut yhä kasvavalle osalle suomalaisista arkipäivää. Moni sijoittamisen aloittamista suunnitteleva kuitenkin kokee, ettei tiedä tarpeeksi sijoittamisesta tai mieltää sijoittamisen riskin liian suureksi. Käytännössä sijoittaminen on kuitenkin paljon monien mielikuvia tylsempää; osa tavallista säästämistä ja rahanhallintaa.

”Riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä ” – Kuinka riskillistä sijoittaminen oikeasti on?

Monesti riskin ajatellaan tarkoittavan yksinomaan sitä, että menettää kaikki sijoittamansa varat tai vielä vähän päälle. Pahimmassa skenaariossa tämä voi toki olla mahdollista, mutta tätä useammin riski tarkoittaa kuitenkin sitä, että ei päästäkään aivan odotettuun tuottoon. Eli jos tähtäimessä on ollut 8 % tuotto sijoitetuille varoille, voikin saada vaikka vain 5 % tuottoa – tai myös enemmän tuottoa, kuten vaikka 10 %.

Se että onko vaihtelu odotetun tuoton välillä +/- 3 %, 30 % vai 300 % riippuu sitten siitä, kuinka paljon riskiä on otettu. Eli kuinka paljon on sijoitettu isompiriskisiin ja kuinka paljon vähempiriskisiin kohteisiin. Yleensä isommalla riskillä myös tuottomahdollisuudet ovat isommat ja taas pienemmällä riskillä pienemmät, mistä tulee myös yksi sijoittamisen kulutetuimmista lausahduksista: ”Riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä”.

Sijoittamisessa on tärkeää sijoittaa sellaisiin kohteisiin tai sellaiseen kohteiden yhdistelmään, joka vastaa omaa riskinottohalukkuutta.

Esimerkiksi osakkeissa on yleensä korkoja suuremmat tuottomahdollisuudet, mutta myös suurempi riski – eli tuo aiemmin mainittu vaihteluväli. Samoin vuosikymmeniä toimineelle vakaalle yritykselle ei usein voi odottaa suurta kurssinousua verrattuna vaikka uuteen juuri listautuneeseen teknologiayritykseen. Toisaalta myös ensin mainitun arvo epätodennäköisemmin laskeekaan niin paljon.

Sijoittamisessa on tärkeää sijoittaa sellaisiin kohteisiin tai sellaiseen kohteiden yhdistelmään, joka vastaa omaa riskinottohalukkuutta.

Hajauttaminen ja aika – Riskinhallinnan A ja O

Koska etukäteen on vaikeaa tietää, mitkä osakkeet tai muut sijoituskohteet menestyvät ja minkä lento jää kanan lennoksi, sijoitukset kannattaa hajauttaa. Jos esimerkiksi sijoittaa yhteen osakkeeseen, kaikki rahat ovat kyseisen yrityksen menestyksen ja markkinoiden kiinnostuksen varassa ja siten riskikin on iso. Jos taas sijoittaa vaikkapa kymmeneen tai sataan yritykseen, yhden yrityksen merkitys ei olekaan enää niin suuri. Osa sijoituksista voi menestyä huonommin kuin odotti, mutta osa taas paremmin, mikä sitten tasapainottaa lopputulosta.

Hyvä hajautus auttaa myös silloin, jos vaikka kaikkia teknologiaosakkeita kohti tulee isku esimerkiksi uuden lainsäädännön myötä, jos amerikkalaiset osakkeet ovat laskussa tai vaikka jos koko osakemarkkina on laskussa. Hyvin hajautetussa sijoituksissa löytyykin osakkeita eri aloilta ja eri maantieteellisilta alueilta sekä muita sijoituskohteita, kuten vaikka korkoja ja vaihtoehtoisia sijoituskohteita.

Hajauttamiseen kuuluu myös ajallinen hajautus, eli ei osta esimerkiksi osakkeita yhtenä könttänä, vaan useampana ajankohtana. Sijoittaessa kerralla voi huonolla tuurilla sattua sijoittamaan silloin, kun kurssit ovat kaikkein korkeimmillaan. Taas sijoittaessa useammassa erässä, esimerkiksi kuukausittain, pääsee todennäköisemmin hyötymään ostonpaikoista myös matalampien kurssien aikana ja tulevasta noususta ajoittaisia korkeita ostokursseja tasapainottamassa. Sijoittaessa säännöllisesti ei turhaan myöskään jää paitsi mahdollisista nopeista kurssinousuista ja sijoittamisesta tulee muutenkin osa omaa säännöllistä rahojen hallintaa.

Pitkäjänteisyys sijoittamisessa on myös yksi keino vastata riskiin. Aika tuo myös mielenrauhaa. Mitä pidempi suunniteltu sijoitusaika on, sitä vähemmän hetkelliset markkinamyllerrykset hätkähdyttävät, kun tietää pitkällä aikavälillä tilanteen taas todennäköisesti korjaantuvan. Sijoitusajan pidetessä myös todennäköisemmin pääsee odotettuun tuottoon eli riski vähenee.

Haluatko oppia  lisää sijoittamisesta? Tutustu jäsenyyteen ja liity mukaan kasvavaan verkostoon!

Miten hyvän hajautuksen saa tehtyä käytännössä?

Siihen kuinka moneen ja kuinka monenlaiseen yhtiöön kunkin pitäisi sijoittaa, ei ole yhtä oikeaa vastausta. Toisaalta myös hyvää hajautusta hakiessa itse sijoituksiin käytettävissä olevat varat ja kustannusten järkevyys voivat tulla vastaan.

Ehkä tässä piileekin eräs syy siihen, että suurimmalla osalla suomalaisista osakkeenomistajista on korkeintaan paria yhtiötä, vaikka hajauttamisen hyödyistä paasataankin. Moni sijoittaja sijoittaakin osakkeiden lisäksi myös esimerkiksi rahastoihin hajauttaakseen osakesijoituksiaan.

Rahastoissa (tai sijoituskoreissa, kuten niistä vakuutusyhtiöiden tarjoamina tuotteina puhutaan) sijoittamisen ammattilaiset hajauttavat sijoitukset sijoittajien puolesta tuotteesta riippuen erilaisiin osakkeisiin, mutta myös muihin omaisuuslajeihin, kuten korkoihin ja vaihtoehtoisiin sijoituksiin. Tästä on hyötyä varsinkin, jos erilaisiin omaisuuslajeihin sijoittaminen ei ole niin tuttua tai haluaa apua osakkeiden parempaan toimiala- tai maantieteellisen hajauttamiseen. Kun hajautusta saa valmiiksi ammattilaisten hajauttamien tuotteiden kautta, voi itse keskittyä esimerkiksi niiden yhtiöiden osakkeisiin, jotka itseä kiinnostavat. Rahastojen ja sijoituskorien avulla voi olla myös helpompi sijoittaa säännöllisesti, esimerkiksi kuukausittain, sillä niihin voi sijoittaa myös pienemmillä summilla kerralla.

Helppoutensa ja pienempien kertasijoitussummiensa ansiosta rahastot ja sijoituskorit ovat myös oiva tapa aloittaa sijoittaminen tai sijoittaa, jos parempi tuotto säästöille esimerkiksi asuntosäästöille tai eläkepäiviä varten kiinnostaa, mutta sijoittaminen itsessään ei niinkään.

Voit aloittaa hajauttamisen jo tänään

Osakesäästäjien jäsenet saavat jopa 500 € aloitusbonuksen Mandatumin Digitaaliseen varainhoitoon. *

    • Sijoitussalkku, jota et muualta saa. Mandatumin sijoitusvakuutuksen salkuilla hajautat kätevästi osakkeisiin, korkoihin ja vaihtoehtoisiin sijoituksiin – myös kohteisiin, joista tavallisesti vain useiden miljardien sijoitusvarallisuuden omaavat institutionaaliset sijoittajat saavat nauttia.
    • Aloittaminen on helppoa: vastaa muutamaan kartoittavaan kysymykseen verkkosivuilla ja saat itsellesi sopivan sijoitussalkun ja suunnitelman.
    • Seuraa ja sijoita lisää mobiilisti. Mobiilipalvelussa näet miten sijoituksesi kehittyvät ja oletko matkalla asettamaasi tavoitteeseen. Kuukausittaisen sijoitussumman muuttaminen ja lisäsijoitusten tekeminen on todella helppoa.

* Osakesäästäjien jäsenet saavat digitaalisen varainhoidon palvelussa etuna 1 % tuottobonuksen ensimmäisen 6 kuukauden sopimukseen tehdyistä maksuista 50 000 euroon asti.

Artikkelia varten on haastateltu Salkunhoitaja Topias Kukkasniemeä Mandatum Asset Managementista.