Aspo järjesti pääomamarkkinapäivän Helsingissä

26.11.2015

Monialan teollisuusyritys Aspo järjesti tänään torstaina (26.11.2015) pääomamarkkinapäivän Helsingissä. Yhtiön tavoitteena on luoda omistajille lisäarvoa kehittämällä liiketoimintoja ja toteuttamalla rakennejärjestelyjä. Lisäksi Aspo pyrkii solmimaan tytäryhtiöidensä kautta kestäviä, vahvaan kumppanuuteen ja kumuloituneeseen erikoisosaamiseen perustuvia suhteita asiakkaidensa kanssa.

Aspo julkaisi pääomamarkkinapäivässä myös pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa. Niitä ovat 7 prosentin liikevoitto nykyrakenteella, yli 20 prosentin oman pääoman tuotto ja enintään 100 prosentin nettovelkaantumisaste. Yhtiön liikevoitto vuoden 2014 tilinpäätöksessä oli 4,8 %, oman pääoman tuotto 17,8 % ja nettovelkaantumisaste 101,0 %.

Aspon osake on noussut vuoden alusta peräti 25 %. Syynä tähän on kuitenkin yhtiön liiketomintasegmentti Leipurin listautumisen peruuntuminen vuoden 2014 joulukuussa, jonka vuoksi osakekurssi laski nopeasti, mutta toipui alkuvuodesta. Aspo on ollut varsin antelias osingonmaksaja viime vuosina. Yhtiö on jakanut omistajilleen vuosilta 2005-2014 keskimäärin 6,4 prosentin osinkotuottoa. Helsingin pörssin yhtiöiden osinkotuoton ollessa vastaavalla aikavälillä keskimäärin 3,6 %.

Linkki Aspon pääomamarkkinapäivän materiaaliin

Linkki Aspon liiketoimintasegmentti Telko Oy:n pääomamarkkinapäivän materiaaliin

Linkki Aspon liiketoimintasegmentti Leipurin Oy:n pääomamarkkinapäivän materiaaliin

Linkki Aspon liiketoimintasegmentti Kaukomarkkinat Oy:n pääomamarkkinapäivän materiaaliin

Linkki Aspon liiketoimintasegmentti ESL Shipping Oy:n pääomamarkkinapäivän materiaaliin

 

 

Kommentit

kommenttia