CapManista Norvestian pääomistaja

12.5.2015

Pörssinoteerattu pääomasijoitusyhtiö CapMan ostaa lähes 29 prosenttia sijoitusyhtiö Norvestian osakkeista. Myyjä on selvitystilassa oleva on islantilainen Kaupthing-pankki, joka on ollut Norvestian pääomistaja vuodesta 2003 lähtien.

Kauppa on kaksivaiheinen. Heti ostetun 21,7 prosentin lisäksi CapManilla on oikeus ja myyjän vaatimuksesta myös velvollisuus ostaa 7 prosenttia myöhemmin, tällä tietoa lokakuussa.

Jo ostamistaan Norvestian B-osakkeista CapMan maksoi 33,5 miljoonaa euroa (10,09 euroa/osake). Kauppa ei muuta CapManin arviota vuoden 2015 näkymistä.

Kaupan toteutuminen edellyttää, että Norvestian ylimääräinen yhtiökokous hyväksyy esityksen äänivaltaisten A- ja tavallisten B-osakkeiden yhdistämisestä ilman hyvitystä. Norvestian hallituksen puheenjohtajaksi on menossa CapManin toimitusjohtaja Heikki Westerlund.

Pörssinoteerattu Norvestia sijoittaa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedge-rahastoihin, joukkovelkakirjalainoihin ja vähemmistösijoituksina listaamattomiin yrityksiin. Vielä äskettäin viisi suurinta sijoitusta olivat Didner & Gergen rahastot Aktiefond ja Nektar,  Fortumin ja Nordean osakkeet sekä  SPDR S&P 500 ETF.

Kaupthingille jää neljä prosenttia Norvestian osakkeista, millä omistuksella pankki on neljänneksi suurin omistaja CapManin, Henki-Mandatumin ja Mikko Laakkosen jälkeen. Kaikkiaan Norvestialla on noin 5500 omistajaa.

www.capman.fi, www.norvestia.fi

Kommentit

kommenttia