Osakesäästäjien pitkäaikainen puheenjohtaja Jarmo Leppiniemi on menehtynyt

20.1.2020

Suomen Osakesäästäjien pitkäaikainen puheenjohtaja, professori Jarmo Leppiniemi on menehtynyt sairauden murtamana keskiviikkona 15.1.2020.

Professori Leppiniemi toimi Suomen Osakesäästäjien (silloinen Osakesäästäjien Keskusliitto) puheenjohtajana vuodet 1984-2008, minkä jälkeen hän jatkoi järjestön kunniapuheenjohtajana aina kuolemaansa saakka.

Puheenjohtaja Leppiniemi toimi koko kautensa hyvin aktiivisesti osakesäästämisen ja osakesäästäjien puolestapuhujana. Hänen ansiostaan järjestö kasvoi huomattavasti, ja sen merkitys yhteiskunnallisena vaikuttajana vakiintui. Myös kunniapuheenjohtajana hän jatkoi työtä osakesäästämisen hyväksi, ja oli viime vuosiin asti aina valmis auttamaan, kun apua tarvittiin.

Leppiniemi toimi siviilivirassaan Helsingin kauppakorkeakoulun laskentatoimen professorina, minkä lisäksi hän oli mukana lukuisten yritysten ja muiden yhdistysten hallituksissa, sekä eräiden suuryritysten hallintoneuvostoissa sekä kirkollisissa luottamustehtävissä.

Suomen Osakesäästäjien hallitus esittää surunvalittelut Jarmo Leppiniemen läheisille hänen poismenonsa johdosta.

Kommentit

kommenttia