Osakkeiden osingoilla on harrastettu verokikkailua

Suomen valtio on menettänyt jopa 80 miljoonaa euroa verotuloa vuosittain, koska osakkeiden osingoilla on harrastettu verokikkailua. Osakesäästäjien puheenjohtaja Karri Salmi oli keskiviikkona 8.6.2022 A-studiossa puhumassa siitä, miten verokikkailu saataisiin loppumaan.

Ohjelman katseluaika on päättynyt

Mistä verokikkailussa on kyse?

Jotkut sijoittajat kiertävät osingosta maksettavaa veroa siten, että he siirtävät hetkeksi (pariksi päiväksi) osakkeet toiselle sijoittajalle, jonka tarvitsee maksa vain vähän tai ei ollenkaan veroa.

Mitä Osakesäästäjät ehdottaa?

Osakesäästäjien yksi ajankohtainen teema on suomalaisen sijoittajan verotuksen neutraliteetti ja oikeudenmukaisuus.

”Kaikkien tulisi maksaa sama määrä veroa. Esimerkiksi 5 prosentin lähdeverolla valtion verokertymä todennäköisesti kasvaisi.”, toteaa Osakesäästäjien puheenjohtaja Karri Salmi.

Yksittäisen sijoittajan on mahdotonta vaikuttaa esimerkiksi verotukseen ja omistamista koskevaan lainsäädäntöön. Joukolla on tässäkin tapauksessa voimaa, ja Osakesäästäjien edunvalvonta- ja vaikuttamistyö yksityissijoittajien eteen ja kotimaisen omistamisen edistämiseksi on sitä vaikuttavampaa, mitä enemmän jäseniä on ajamiemme asioiden takana.

» Ollaan vaikuttavia yhdessä, liity jäseneksi!

Uutisen kuvat ovat kuvakaappauksia A-talkin jaksosta.