Suomen Osakesäästäjien ehdotukset saavat vihreää valoa TEM:n raportissa

Sijoittajien tasavertainen verokohtelu, osakesäästötilin kehittäminen ja ehdotukset sijoitusosaamiseen panostamisesta miellyttivät  Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa. Suunnanmuutos on oikea, vaikka kehitettävääkin jäi.

Työ- ja elinkeinoministeriön raportti julkaistiin 24.3.2021 ja kulkee nimellä ”Visio 2030: Kohti vastuullista ja osaavaa omistajayhteiskuntaa”.

Tasavertainen verotus

TEM:n ehdotus verouudistuksesta, jossa tavoite on tasavertainen verokohtelu, tulee kannustamaan yksityissijoittajia jatkossa uusiin investointeihin. Osakesäästäjien näkemys on, että verouudistuksessa yksityissijoittajan verokohtelua tule madaltaa, jotta tasavertaisuus saavutetaan. Tällä hetkellä pörssilistatun yhtiön jakamasta osingosta yhteisövero huomioiden koituu yksityissijoittajan maksettavaksi 40,4-43,12 % riippuen progressiosta. Samanaikaisesti yleishyödyllinen yhteisö maksaa vain 20 % yhteisöveron.

“Jos Suomessa olisi ehdotuksemme mukaisesti 3 % lähdevero osinkoihin, osallistuisivat kaikki sijoittajat verojen maksuun ja valtion verotulot jopa kasvaisivat.”

Olemme pitäneet tätä epäkohtaa esillä vuosia. Siten on erinomaista, että työryhmä nosti verotuksellisen tasaveroisuuden esille. Esimerkiksi jos meillä olisi ehdotuksemme mukaisesti 3 % lähdevero osinkoihin, osallistuisivat kaikki sijoittajat verojen maksuun ja valtion verotulot jopa kasvaisivat. Samalla pitäisi luonnollisesti poistaa yksityissijoittajilta osinkojen osalta pääomavero, jotta vältytään moninkertaiselta verotukselta, toteaa Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman.

Kansankapitalistiksi ensimmäisinä elinpäivinä

Osakesäästäjät suhtautuu positiivisesti osittain hyvinkin innovatiivisiin ideoihin raportissa. Osakesäästötilin lisääminen osaksi äitiyspakkausta mahdollistaa lapselle sijoittamisen aloittamisen mahdollisimman aikaisin, jolloin korkoa korolle -ilmiö tekee ihmeitä. Ehdotuksessa valtio lahjoittaa vastasyntyneelle 300 euroa “lapsen osakesäästötilille”. Sijoituspäätöksen tekevät huoltajat, joille tarjotaan riippumatonta sijoitusmateriaalia.

“Mielestämme sijoitustiedon tarjoaminen tuleville vanhemmille ja sijoittamiseen kannustaminen ovat tärkeä keino monisukupolvisen vaurastumisen edistämiseksi. Kun nuori pystyy osallistumaan sijoituspäätöksiin 15-vuotiaana, on hän ehtinyt tutustumaan sijoittamiseen ennen täysi-ikäisyyttä”

Mielestämme sijoitustiedon tarjoaminen tuleville vanhemmille ja sijoittamiseen kannustaminen ovat tärkeä keino monisukupolvisen vaurastumisen edistämiseksi. Kun nuori pystyy osallistumaan sijoituspäätöksiin 15-vuotiaana, on hän ehtinyt tutustumaan sijoittamiseen ennen täysi-ikäisyyttä. Tässä oleellisena osana on myös kouluissa saatava sijoitusoppi. TEM:n raportissa ehdotus omistajuuden osaamisen panostamisen osalta kaikilla koulutusasteilla saa siten meiltä vahvan tuen. Osakesäästäjät tukee ja on mukana lisäämässä koululaisten ymmärrystä omaan talouteen ja sijoitustoimintaan esimerkiksi Lukiolaisten sijoituskoulussa, täydentää Snellman.

Eläkesäästöjen kontrolli kansalaiselle

Tällä hetkellä moni suomalainen säästää osakkeisiin eläkepäiviä varten ja osakesäästötili on tässä erinomainen työkalu. Työryhmän konkreettinen uudistusehdotus oli talletuskaton enimmäismäärän nostaminen 100 000 euroon nykyisestä 50 000 eurosta. Muita kehitysehdotuksia tiliin ei työryhmä tehnyt.

“Ehdotuksemme työryhmälle oli keinotekoisen katon poisto tai oleellinen korottaminen, joten muutosehdotus on askel oikeaan suuntaan. Ehdotimme lisäksi, että osakesäästötilille pitää pystyä siirtämään ilman välittömiä veroseuraamuksia olemassa olevat osakkeet kuten Norjassa on mahdollista.”

Ehdotuksemme työryhmälle oli keinotekoisen katon poisto tai oleellinen korottaminen, joten muutosehdotus on askel oikeaan suuntaan. Ehdotimme lisäksi, että osakesäästötilille pitää pystyä siirtämään ilman välittömiä veroseuraamuksia olemassa olevat osakkeet kuten Norjassa on mahdollista tai esimerkiksi tilille voitavan lahjoittaa osakkeita. Tällöin arvonnoususta veroa maksettaisiin vasta, kun varoja kotiutetaan osakesäästötililtä. Nämä auttaisivat vapaaehtoisessa eläkesäästämisessä alkuun pääsemiseksi, summaa Snellman.

Osakesäästäjät on pettynyt eläkesäästämisen saamaan pieneen huomioon raportissa. Järjestön ehdotuksen mukaan kansalaisten tulisi saada enemmän kontrollia sijoituspäätöksiin myös lakisääteisen eläkesäästämisen osalta. Esimerkiksi Ruotsissa voi kansalainen päättää mihin sijoittaa osan eläkemaksuistansa. Mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä suurempi tulisi osakepainon olla.

Nyt moni nuori pitää suomalaista eläkejärjestelmää pyramidipelinä, josta ei tule itse saamaan mitään ulos. Kansanedustaja Elina Lepomäkikin on todennut, että mikäli nykymuotoista eläkejärjestelmäämme myisi sijoitustuotteena, joutuisi siitä vankilaan. Onko eläkejärjestelmämme todella sellainen pyhä lehmä, ettei sitä voi kehittää, kysyy Snellman.