Talenomilla vahva ohjeistus kuluvalle vuodelle

Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimistoalan edelläkävijä ja merkittävä kotimainen kasvutarina. Talenom on yli neljäkymmentä vuotisen historian aikana kasvanut pienestä perheyrityksestä yhdeksi Suomen merkittävimmistä valtakunnallisista tilitoimistoista. Sen toiminnassa yhdistyy henkilökohtainen palvelu automatisoituihin taloushallinnon prosesseihin, mikä tukee asiakasta menestymään paremmin ja helpommin.

Talenom tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman tilitoimistopalveluja ja muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia juridiikkaan, verotukseen sekä talouteen liittyviä neuvonantopalveluita. Talenomilla on oma vahva ohjelmistokehitysyksikkö ja se tarjoaa asiakkailleen myös edistyksellisiä sähköisen taloushallinnon työkaluja.

Talenom-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 41,4 miljoonaa euroa, ja liikevaihto kasvoi vuoteen 2016 verrattuna 12,1 prosenttia. Talenomilla on Suomessa 37 toimipaikkaa ja sen palveluksessa oli vuonna 2017 keskimäärin noin 597 työntekijää.

  1. Mikä on Talenomin ohjeistus kuluvalle vuodelle?

Talenomin tavoitteena on jatkaa selvästi tilitoimistoalaa nopeampaa kasvua. Yhtiön liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan selvästi edellisvuotta nopeampaa (12,1%, 2017). Liikevoittoprosentin liikevaihdosta (11,7%, 2017) odotetaan parantuvan hieman edellisestä vuodesta.

  1. Ketkä ovat Talenomin keskeisimmät kilpailuedut ja kilpailijat?

Tilitoimistomarkkina Suomessa on hyvin fragmentoitunut. Vuonna 2016 alalla oli 4 235 yritystä ja keskimääräinen yrityksen koko oli 2,8 työntekijää (Lähde: Tilastokeskus: Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto). Tilitoimistomarkkinoilla toimii paljon yhden hengen toimistoja ja sivutoimena alalla toimivia toimistoja. Alalle pääsyn esteet ovat matalia, sillä tilitoimistopalvelut eivät ole luvanvaraisia. Markkinan tarjoamat skaalaedut ovat kuitenkin huomattavia muun muassa IT-järjestelmissä, myynnissä ja markkinoinnissa sekä toiminnan järjestämisessä.

Talenom tuottaa taloushallinnon ulkoistuspalvelut yhtiön keskitetyissä palvelukeskuksissa Oulussa ja Tampereella riippumatta asiakkaan maantieteellisestä sijainnista. Asiakaspalvelu puolestaan toteutetaan paikallisin voimin.

Yhtiön kilpailuetu pohjautuu pitkälle automatisoituun kirjanpidon tuotantolinjaan, millä on huomattava vaikutus palveluiden tuottamisen tehokkuuteen ja yhtiön kannattavuuteen. Automatisoitu kirjanpitolinja on Talenomin oman Digitaaliset palvelut -yksikön kehittämä ja ylläpitämä. Yksikössä työskenteli vuonna 2017 keskimäärin noin 50 digitaalisten palveluiden, ohjelmistosuunnittelun ja liiketoimintaprosessien osaajaa.

Pienille toimijoille teknologiset satsaukset ovat käytännöllisesti katsoen mahdottomia. Markkinoilla on kuitenkin yksittäisiä Talenomin tavoin valtakunnallisesti kasvavia toimijoita, kuten Accountor, Azets, Rantalainen ja Administer. Talenom jatkaa erinomaisia kustannushyötyjä tuovan kirjanpitolinjan kehitystyötä edelleen, mistä johtuen yhtiön kilpailulliset näkymät ovat erinomaiset ja yhtiö positioituu markkinoilla selkeänä edelläkävijänä.

  1. Minkälainen osingonmaksaja Talenom on?

Yhtiön hallitus on määrittänyt yhtiön osinkopolitiikan, jonka mukaan yhtiö harjoittaa rahavirtoihin perustuvaa osinkopolitiikkaa. Tavoiteosinko on noin 20–50 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta. Yhtiö kuitenkin arvioi vuosittain voitonjaon edellytykset siten, ettei mahdollinen voitonjako tai muu pääoman palautus vaaranna yhtiön strategiassa asetettuja kasvutavoitteita tai yhtiön muita taloudellisia tavoitteita.

  1. Kuinka paljon Talenomin johto ja hallituksen jäsenet omistavat yhtiön osakkeita?

Yhtiö julkaisee kahden viikon välein tiedot 15 suurimmasta osakkeenomistajasta. 15.3.2018 päivitetyn tiedon mukaisesti 15 suurimman osakkeenomistajan joukossa on hallituksen puheenjohtaja Harri Tahkola (1 564 315 osaketta, 22.76 %), hallituksen jäsen Mikko Siuruainen (155 086 osaketta, 2.26 %), toimitusjohtaja Jussi Paaso (83 029 osaketta, 1.21 %) sekä varatoimitusjohtaja Otto Huhtala (85 539 osaketta, 1.24 %).

15 suurimman osakkeenomistajan julkaisemisen lisäksi Talenom julkistaa Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n ylläpitämän Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisesti hallituksen ja johtoryhmän omistuksen tilinpäätöshetkellä vuosikertomuksen yhteydessä. Vuosikertomus 2017 on saatavilla yhtiön verkkosivuilta talenom.fi/sijoittajat.

Lisäksi yhtiön johtoryhmä ja hallitus lasketaan lähipiireineen mukaan yhtiön ilmoitusvelvollisiin, mistä johtuen yhtiö tiedottaa heidän Talenomin osakkeella tekemänsä liiketoimet pörssitiedotteena Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen mukaisesti.

  1. Mitkä ovat Talenomin liiketoiminnan keskeisimmät riskit?

Talenomin tunnistamat keskeisimmät ovat seuraavat:

  • Yhteiskunnan taloudellinen ja poliittinen kehitys voi vaikuttaa

haitallisesti yhtiön kannattavuuteen.

  • Kilpailutilanne voi kiristyä kilpailijoiden mahdollisesti tuodessa

uusia palveluita markkinoille tai aloittamalla hintakilpailun.

  • Yhtiön omiin tai yhteistyökumppaneiden tarjoamiin IT-järjestelmiin

ja tietoliikenneyhteyksiin voi kohdistua tietoturvaloukkauksia

tai niiden ylläpidossa ja päivittämisessä voi ilmetä puutteita, vikoja

tai häiriöitä, jotka saattavat vaikuttaa yhtiön liiketoimintaan,

kannattavuuteen ja taloudelliseen asemaan.

  1. Miten digitalisaatio vaikuttaa Talenomin liiketoimintaan?

Digitaalisaatio on markkinan fragmentoituneisuuden ohella toinen merkittävä Talenomin liiketoimintaa tukeva kasvuajuri. Kehityksen myötä asiakkaan päivittäiset taloushallinnon rutiinit, kuten esimerkiksi aineiston toimittaminen kirjanpitoon, on hoidettavissa vaivattomasti.

Samalla Talenom jatkaa edelleen kirjanpidon automaatioasteen kehittämistä, missä yhtiön oman Digitaaliset palvelut -yksikön teknologinen osaaminen on merkittävässä roolissa. Skaalautuvaksi kehitetty kirjanpitolinja on myös keskeinen jatkuvan kasvun mahdollistaja.

Digitalisoituvien rutiinien rinnalla asiakkaan auttaminen tapahtuu kuitenkin henkilökohtaisissa kohtaamisissa, missä huolenpito- ja lisäarvopalveluilla tuotetaan laajasti tukea yrittäjän arkeen. Tähän jää myös jatkuvasti enemmän aikaa rutiinitöiden siirtyessä asiantuntijoiden pöydältä konesaleihin.