Välittäjä 2015 – Nordnet on kiitetyin välittäjä

20.8.2015

Nettivälittäjä Nordnet saa Osakesäästäjien jäseniltä parhaat arviot palveluidensa laadusta.

Välittäjä 2015 -tutkimuksen mukaan Nordnetilla on muita välittäjiä tyytyväisemmät yksityisasiakkaat. Muut mitalisijat menevät OP:lle ja FIMille. Tulokset ilmenevät Välittäjä 2015 -tutkimuksesta, johon osallistui toukokuussa 1 975 Osakesäästäjien Keskusliiton jäsentä.

Sijoittajat arvioivat käyttämiensä välityspalveluiden laatua ja tärkeyttä neljällä osa-alueella, joita olivat: välittäjän toimintatapa, raportointi, sijoituskohteiden valikoima ja muut palvelut. Näistä arvioista laskettiin asiakastyytyväisyysindeksi painottamalla laatuarvioita ominaisuuden tärkeydellä. Nordnetin asiakastyytyväisyysindeksi on 78 prosenttia. OP:n ja FIMin lukemat ovat pari kolme prosenttiyksikköä heikompia. Nordea ja Danske Bank yltävät nipin napin 70 prosentin paremmalle puolelle. Hyvän tuloksen rajana pidetään yleisesti 80 prosenttia.

Tutkimus osoittaa myös, että välittäjillä on erilaisia vahvuuksia: ”Yksikään välittäjä ei ole erinomainen kaikilla osa-alueilla. Niinpä sijoittajan kannattaa miettiä, mitkä palvelut ovat juuri itselle tärkeitä. Sen jälkeen voi etsiä välittäjän, joka vastaa omiin tarpeisiin parhaiten”, sanoo Helena Ranta-aho. Hän suunnitteli ja toteutti tutkimuksen yhdessä Risto Pennasen kanssa.

Tutkimuksessa kartoitettiin myös välittäjien palveluvalikoimia. Vertailu kertoo niin ikään huomattavista eroista palveluvalikoimissa ja hinnoittelussa.

Nettivälivälittäjän menestys nostaa esiin myös finanssialan murroksen: ”Tutkimus tukee kotimaisten finanssiyhtiöiden näkemystä, että digitalisaatio tulee lisäämään vielä merkittävästi alan paineita. Toisaalta se avaa myös uusia mahdollisuuksia”, Pennanen arvioi.

”Tyypillinen osakesäästäjä etsii tietoa monesta eri lähteestä ja tekee sijoituspäätökset melko itsenäisesti. Tällöin kaupankäyntiin tarvitaan helppokäyttöinen ja kustannustehokas alusta, jonka avulla tavoittaa laajan valikoiman sijoituskohteita.”, kuvaa Osakesäästäjien Keskusliiton toimitusjohtaja Antti Lahtinen sijoittajien tarpeita.

Tutkimuksen tuloksia käsitellään tuoreimmassa Viisas Raha -lehdessä. Kattava tutkimusraportti ilmestyy syyskuussa.

Osakesäästäjien Keskusliitto on valtakunnallinen osakkeenomistajien etujärjestö, joka edistää osakesäästämistä ja muuta yksityishenkilöiden varojen hallintaa. Jäseniä sillä on yli 21 000.

Välittäjä 2015 -tutkimuksen tekivät taloustoimittaja, KTM, MBA Helena Ranta-aho ja viestintäyrittäjä Risto Pennanen Attention Communication Oy:stä. Lisätietoja tutkimuksesta Helena Ranta-aho 040 549 8612 tai Risto Pennanen 050 387 4082.

Kommentit

kommenttia