Toimintakertomus 2009

Hallitus
Paavo Tynkkynen puheenjohtaja
Tuomas Korjus varapuheenjohtaja
Sirkku Hokkanen sihteeri
Sakari Vänttinen jäsen
Pertti Kuvaja jäsen
Ilkka Rautajärvi jäsen

Tilintarkastajat
Jarmo Juutinen
Olavi Niiranen
Marja Juutinen varatilintarkastaja
Eine Pesonen-Niiranen varatilintarkastaja

Toiminta
Savonlinnan Osakesäästäjät ry on perustettu vuonna 1990. Muutaman vuoden toiminnan jälkeen oli useita vuosia, jolloin yhdistys ei toiminut aktiivisesti. Vuoden 1999 syksyllä aloitettiin uudelleen aktiivisen toiminnan kausi, joka on kestänyt näihin päiviin saakka. 31.12.2009 jäseniä yhdistyksellä oli 101 kpl. Hallitus kokoontui vuoden aikana 6 kertaa.

Toimintamme painopiste on sijoittajatiedon lisääminen ja kehittäminen kaikilla tasoilla. Järjestämme vuosittain koulutustilaisuuksia ja erilaisia vierailuja lähinnä pankkeihin ja paikallisiin yrityksiin. Sijoitusmessumatkat ja yritysvierailut, myös toimialueen ulkopuolisiin yhtiöihin, kuuluvat toimintaamme. Yhdistyksen sijoittajakerho kokoontuu useamman kerran vuodessa.

Tammikuussa Sijoitusilta Nordeassa. Paikalla 11 jäsentä. Maaliskuussa Kevätkokous Savonlinnan Osuuspankilla Mukana 8 henkilöä. Syyskuussa Sijoitusilta Savonlinnan Osuuspankissa, johon oli kutsuttu Savonlinnan Osakesäästäjien kaikki jäsenet. Lokakuussa Sääntömääräinen syyskokous Savonlinnan Osuuspankilla. Paikalla 9 jäsentä. Marraskuussa Sijoitusmessut 11.11.2009 Helsingissä. Osallistujia 32 henkilöä, joista 22 jäseniämme. (Mukana myös Mikkelin ja Varkauden osakesäästäjiä). Sijoittajakerho kokoontui muutaman kerran vuoden aikana, osallistujia keskimäärin 8.

Tapahtuman nimi Päivämäärä
01.03.2019
13.03.2019
18.03.2019
27.03.2019