Toimintakertomus 2011

Hallitus
Paavo Tynkkynen puheenjohtaja
Tuomas Korjus varapuheenjohtaja
Sirkku Hokkanen sihteeri
Sakari Vänttinen jäsen
Pertti Kuvaja jäsen
Tiina Lukkarinen jäsen

Toiminnantarkastajat
Jarmo Juutinen ja Olavi Niiranen, varalla Marja Juutinen ja Eine Pesonen-Niiranen

Toiminta
Toimintamme painopiste on sijoittajatiedon lisääminen ja kehittäminen kaikilla tasoilla. Järjestämme vuosittain koulutustilaisuuksia ja erilaisia vierailuja lähinnä pankkeihin ja paikallisiin yrityksiin. Sijoitusmessumatkat ja yritysvierailut, myös toimialueen ulkopuolisiin yhtiöihin, kuuluvat toimintaamme. Yhdistyksen sijoittajakerho kokoontuu useamman kerran vuodessa. Yhdistyksen edustaja Liittovaltuuston kokouksessa ja Liittokokouksessa on ollut Paavo Tynkkynen. 31.12.2011 jäsenmaksunsa maksaneita jäseniä yhdistyksessämme 101. Hallitus kokoontui 5 kertaa.

Tammikuussa järjestettiin Sijoitusilta Nordeassa. Maaliskuussa oli kevätkokous Savonlinnan Osuuspankilla. Kesäkuussa tehtiin yritysvierailu Talvivaaran kaivokseen, mukana oli jäseniä myös Mikkelin, Varkauden ja Joensuun paikallisyhdistyksistä. Lisäksi käytiin Sampo Pankin ja Tapiola Pankin sijoitusilloissa. Syyskuussa tehtiin yritysvierailu BLC, Blue Lake Communicationille. Lokakuussa oli sääntömääräinen syyskokous Savonlinnan Osuuspankilla. Marraskuussa matkustettiin Sijoitusmessuille Helsinkiin, jossa mukana oli myös Mikkelin ja Varkauden osakesäästäjiä. Sijoittajakerho kokoontui kuukausittain pois lukien kesätauko.

Tapahtuman nimi Päivämäärä
03.10.2019
05.10.2019
10.10.2019
12.10.2019
17.10.2019
26.10.2019
30.10.2019
05.11.2019
05.11.2019
09.11.2019
11.11.2019
11.11.2019
13.11.2019
14.11.2019
16.11.2019
19.11.2019
23.11.2019
25.11.2019
27.11.2019
04.12.2019