Toimintakertomus 2011

Hallitus
Matti Vikström, puheenjohtaja
Jani Koivunen, varapuheenjohtaja
Ulla Wihervaara, sihteeri
Markku Sipilä, rahastonhoitaja
Jussi Juntunen
Pentti Kajala
Timo Moilanen
Sanna Palonen
Karri Salmi

Tilintarkastajat
Mauno Kaseniemi
Hanna Meriluoto
Leena Mäkipää, varatilintarkastaja
Saara Asikainen, varatilintarkastaja

Jäsenmäärä
Varsinais-Suomen Osakesäästäjien jäsenmäärä on pysynyt lähes vakiona. Kokonaisjäsenmäärä vuonna 2011 oli 883, joista 52 oli perheenjäsen-, 27 opiskelija- ja 2 kunniajäsentä.

Toiminta
Toimintamme jatkui tavanomaisen vilkkaana ja monipuolisena. Sääntömääräiset kokoukset pidettiin 9.5.2011 (kevätkokous) Panimoravintola Koululla ja 28.11.2011 (syyskokous) TOP:lla. Molemmissa kokouksissa oli 41 osallistujaa. Syyskokouksessa erovuoroiset jäsenet valittiin uudelleen. Hallitus kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa, joista viimeisin oli joululounaalla 21.12.

Sijoitusklubi
Sijoitusklubi oli jäsenten suosiossa myös vuonna 2011. Klubi kokoontui yhdeksän kertaa Panimoravintola Koulussa Historian luokassa Matti Vikströmin vetämänä. Osallistujia vuoden aikana oli yhteensä noin 350 henkilöä eli noin 30 – 50 henkilöä joka klubi-illassa.

Sijoitusristeily
Perinteinen Sijoitus piknik- risteily järjestettiin 9.4.2011. Ohjelmassa oli Venäjä tänään ja tulevaisuudessa, puhujana vanhempi ekonomisti Seija Lainela Suomen pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitokselta. Teknologiasektori seniorianalyytikko Hannu Rauhala Pohjola Pankista analysoi Nokiaa. Senior advisor Mika Saarinen Nordeasta puolestaan kertoi ja osakemarkkinoiden tulevaisuuden näkymistä. Osallistujia risteilyllä oli 100.

Yritysesittelyt Panimoravintola Koululla 4.3. YIT, 9.5. Stockmann17.8. Vaisala ja 12.9 Revenio Group.
22.11. järjestettiin Talvivaaran yritysesittely Vimman teatterisalissa. Yritysesittelyihin osallistuivat yhteensä 250 henkilöä.

Yritysvierailut 21.3. Amer Sports, 7.4. TVO Olkiluodon atomivoimalaitokselle. Yritysvierailuihin osallistuivat yhteensä 86 jäsentä.

Pörssisäätiön tilaisuudet
Pörssisäätiön tilaisuuksia Mauno Koivisto- keskuksessa oli vuoden aikana kolme.
22.3. esittäytyivät Sanoma, UPM, Lassila & Tikanoja ja Konecranes.
15.11. tilaisuudessa puheenjohtajana toimi yhdistyksemme puheenjohtaja Matti Vikström. Yritysesittäytymiset olivat Stockmannila, Alma Medialla, Eforella ja Metsolla.
29.11. Pörssi-illassa esittäytyivät puolestaan Cargotec, Kesko ja Outokumpu.

Liittoedustus
Matti Vikström on kuulunut liiton hallitukseen varajäsenenä.
Osakesäästäjien liittovaltuusto kokoontui Jyväskylässä 22.5. ja Porissa 9.10. Pentti Kajala ja Ulla Wihervaara osallistuivat kumpaankin liittovaltuuston kokoukseen.

Muut tapahtumat
Jäsenemme (10 hlöä) osallistui 8.4 yhteiskuljetuksella Telesten yhtiökokoukseen.
Järjestimme yhteistyössä Varsinais-Suomen veronmaksajien kanssa 13.4 sijoitus ja veroillan ICT-talolla.
10.5. kävimme Eduskuntatalolla kansanedustaja Ilkka Kanervan kutsumana. Samalla matkalla kävimme tutustumassa Suomen Pankin museoon. Bussimatkalle osallistui 50 henkilöä.
Järjestimme matkat 20.9 Rahapäiville ja 17.11 Sijoitus Investiin. Rahapäiville osallistui 15 henkilöä ja Sijoitus Investiin 50 henkilöä.
Yhteistyössä Turun työväenopiston kanssa järjestettiin Sijoitustoiminnan perusteet – kurssi. Kolmen tunnin luentoja oli viitenä iltana syys- lokakuun aikana. Kurssin vetäjänä toimi Jani Valtonen.
Raision Oyj:n yhtiökokouksessa käsiteltiin Osakesäästäjien ehdotuksesta hallintoneuvoston lakkauttamista. Matti Vikström edusti kokouksessa Osakesäästäjien keskusliittoa sekä Varsinais-Suomen Osakesäästäjiä. Kokouksessa äänestettiin hallintoneuvoston jatkamisen puolesta selvällä äänten enemmistöllä. Järjestämiimme tapahtumiimme osallistui vuoden aikana yhteensä yli 1 000 henkilöä.