Osakesäästäjät ei hyväksy Ahlstrom-Munksjön toimia

1.2.2021

Suomen Osakesäästäjät paheksuu ankarasti toimia, joilla Ahlstrom-Munksjö yritetään saada lunastetuksi pois pörssistä keinolla millä hyvänsä. Näyttää siltä, että yhtiö toimii pääomistajansa Spa Holdingsin sanelemana sen hyväksi pienomistajien kustannuksella. Osakesäästäjät edellyttää omistajien yhdenvertaista kohtelua, kuten on laissa säädetty.

– Yhtiöstä ostotarjouksen tehnyt Spa Holdings ei saavuttanut lunastukseen edellytettävää 90 % rajaa, vaan sen omistusosuus on jäänyt 81 %:iin. Nyt pääomistaja etsii mitä tahansa keinoja, jotta voisi lunastaa yhtiön pois pörssistä, sanoo Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman.

Emme katso hyvällä sitä, kuinka Ahlstrom-Munksjön hallitus on hyvin lyhyellä varoitusajalla kutsunut koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, johon osakkaat eivät edes voi osallistua itse eikä oman asiamiehensä välityksellä.

– Käytännössä kyseessä on kumileimasinkokous, jossa pääomistaja sanelee mitä tehdään, Snellman summaa.

Yhtiökokouksen asialistalla on valtuutus suunnattuun osakeantiin. Valtuutus olisi esityksen mukaan 100 % osakekannasta ilman muita ehtoja. Tavallisesti suunnatut annit ovat suuruusluokaltaan 10 %.

– Pääomistaja voisi suunnata koko annin itselleen tai bulvaanille, jolloin sen omistukset ylittäisivät 90 % rajan ja yhtiön lunastaminen pörssistä onnistuisi. Suunnatussa annissa voidaan poiketa omistussuhteesta eikä osakkeita tarvitse edes tarjota muille omistajille, kertoo Osakesäästäjien puheenjohtaja Timo Rothovius.

Osakesäästäjät ihmettelee myös yhtiökokouksen esityslistan kohtaa 11, jossa hallitusta ohjeistetaan ”selvittämään” yhtiön muuntamista eurooppayhtiöksi. Tätä perustellaan ”paremmalla pääsyllä kansainvälisille rahoitusmarkkinoille ja yleisellä kansainvälisellä huomiolla”. Osakesäästäjät pitää perusteluja löyhinä.

– Yhtiömuodon muuttamisen sijasta suurempi vaikutus kansainvälisen pääoman keräämiseksi olisi kyllä listauspaikalla, Rothovius toteaa. Hän lisää, että eurooppayhtiössä piensijoittajien osallistumisesta yhtiökokouksiin voisi tulla hyvin hankalaa ja haasteita voisivat aiheuttaa myös osinkojen verotukselliset kysymykset.

– Tällainen käytäntö ei millään mittapuulla ole hyvän hallintotavan mukaista. En tiedä, mitä tietoja sisäpiirillä on käytössään, mutta näin ulkopuolisena tämä kokonaisuus näyttäytyy hyvin epäilyttävältä. Herää kysymys, onko hallitus todella katsonut ylimääräisen yhtiökokouksen esityslistan olevan kaikkien osakkaiden edun mukaisia.

Osakesäästäjät vaatii painokkaasti Ahlstrom-Munksjöltä omistajien yhdenvertaista kohtelua ja edellyttää hyvän hallinnon corporate governance -toimintatapojen noudattamista myös Ahlstrom-Munksjöltä. Osakesäästäjät vaatii yhtiön hallitusta vetämään esityksensä pois ja perumaan ylimääräisen yhtiökokouksen.

Kommentit

kommenttia